Uratarinat

Tampereen Akateemisten Naisten jäsenet toimivat monilla eri aloilla. Täällä voit tutustua jäsenten kertomuksiin työurastaan.

Viimeisimmät artikkelit

Kehityksen ja kasvatuksen erikoispsykologi, PsL Pirjo Tuovila

  • Kehityksen ja kasvatuksen erikoispsykologi, PsL
  • Theraplay®-vuorovaikutusterapian terapeutti, työnohjaaja ja kouluttaja 
  • DDP®-terapeutti ja työnohjaaja
  • Kiintymyskeskeisen hoidon kouluttaja
  • pirjo.tuovila@dlc.fi
  • www.pt-kustannus.fi

AMMATILLINEN URANI

Olen kehityksen ja kasvatuksen erikoispsykologi, PsL ja nykyään eläkeläisstatuksella oleva yrittäjä, joka miettii mikä minusta tulee eläkeläisenä. Tähän liittyen vaihdoin viime syksynä toiminimeni Erikoispsykologi Pirjo Tuovilan Oy DDP Finland Ltd:ksi.

MERKKEJÄ JO LAPSUUDESSA

Tuntuu, että ”kohtaloni” on määrätty jo hyvin varhain ja ”etiäisiä” on ollut näkyvissä pitkin matkaa. Lapsena asuin Vaasassa kahdeksan vuotta lastenkodin naapurissa. Luokallani oli siellä asuva kaksostyttö Marja-Liisa, jonka kanssa ystävystyimme, mutta joka myöhemmin joutui silloiseen ns. apukouluun heikkojen oppimistulostensa vuoksi – nykyisin puhumme erityisopetuksesta. Muutimme väliaikaisesti Koulukatu 9:ään, josta omaan uuteen kerrostaloasuntoon vuonna 1964. Samaisessa asunnossa asuu edelleen 92-vuotias äitini. Vuosien saatossa hankimme ensimmäisen puhelimemme, jonka puhelinnumero sattui olemaan kasvatus- tai muun neuvovan paikan käytöstä poistettu numero ja meille tuli jonkin aikaa puheluita, joissa kyseltiin monenlaista neuvoa ennen kuin ehti kertomaan, että osoite on valitettavasti väärä. 

Kerroin tämän taustaksi siihen, että työskentelin n. 15 vuotta Tampereen kaupungin Kasvatus-ja perheneuvolassa vuoteen 1997 asti, suurimman osan aikaa osoitteessa Koulukatu 9. Tuona aikana muun työn ohella minulle kertyi terapialapsia, joista useimmat – kuinka ollakaan – asuivat lastenkodeissa. Kiinnostuin heidän erilaisuudestaan ja aloin tutkia enemmän ns. kiintymystraumoista eli kehityksellisestä traumasta kärsiviä lapsia ts. niitä lapsia, joiden jo varhaiset kokemukset ja vuorovaikutussuhteet omien vanhempien kanssa ovat olleet vaurioittavia. Osa heistä päätyy lastensuojelun asiakkaiksi ja edelleen huostaan otetuiksi. Tämä on kuitenkin vain jäävuoren huippu. 

KIINNOSTUS UUSIIN JA ERILAISIIN MENETELMIIN – MITEN PAREMMIN VOISIMME AUTTAA?

Perheneuvolapsykologina tein Tampereen yliopiston kehityksen ja kasvatuksen erikoispsykologin opintoihin kuuluvan lisensiaatintutkimuksen ns. ”koppahoitoterapia”-ryhmästä perheneuvolassa. Menetelmä on rakennettu nimenomaan vaurioittavasta vanhemmuudesta, varhaisista vuorovaikutushäiriöistä, laiminlyönneistä ja kaltoinkohtelusta kärsimään joutuneille lapsille. Menetelmän toi Suomeen ja sitä kehitti Helsinkiläinen psykologi Ritva Kajamaa. Työni otsikko oli akateemiseen tapaan hankalasti avautuva ”Koppahoitoryhmän tuloksellisuus persoonallisuudeltaan puutteellisesti integroituneilla lapsilla” ja se tarkastettiin 1996. Tampereen Akateemiset Naiset myönsivät minulle siihen stipendin samoin kuin Pirkanmaan Kulttuurirahastokin, jotka molemmat olivat minulle merkittäviä kannustimia ja luottamuksen osoituksia.

Suomen Kasvatus- ja perheneuvontaliitto kiinnostui aiheestani ja suunnittelin lastensuojeluyksiköille työnohjaus-koulutusprojektin, johon saimme kolmen vuoden rahoituksen Raha-automaattiyhdistykseltä. niinpä vuodet 1997-2000 toimin EHEÄNÄ ELÄMÄÄN Lastenkoti korjaavana kokemuksena -projektin työnohjaaja-kouluttajana. Tämän jälkeen jäin ammatinharjoittajaksi tehden työnohjauksia, Kelan lasten ja nuorten psykoterapioita sekä koulutuksia. 

EHEÄNÄ ELÄMÄÄN -projekti avasi minulle konkreettisesti, miten traumatisoivat kiintymyssuhteet vaurioittavat laaja-alaisesti lapsen kehitystä kehollisesti, sosiaalisesti, kognitiivisesti ja miten heidän tunne-elämänsä rakentuu poikkeuksellisella tavalla. Tämä sotkee heidän kaikkia ihmissuhteitaan ja tekee todella haastavaksi heitä hoitavien aikuisten työn mukaan lukien päivähoidon ja koulun opettajat. Projektissa pyrimme löytämään entistä parempia keinoja heidän kuntouttamisekseen. 

Vuonna 2000 ymmärrykseni, työni ja keinovalikoima syveni, kun menin juuri Suomeen rantautuneen Theraplay®-vuorovaikutushoidon peruskurssille. Theraplay on erittäin tehokas menetelmä houkuttaa lapsi tai nuori yhteyteen ja rakentamaan luottamusta hoitaviin aikuisiin. Tänä päivänä Theraplay on hyvin laajasti levinnyt ja käytössä ympäri maata, ja sekä syntymävanhemmat että sijaiskasvattajat ovat saaneet siitä paljon apua vanhemmuuteen. Myöhemmin hankin myös Theraplay-terapeutin lisäksi työnohjaajan ja -kouluttajan pätevyyden.

LISÄOPPIA MAAILMALTA JA KOKONAAN UUSI TERAPIAMUOTO SUOMEEN

Vuonna 2004 menin Lontooseen Dyadic Developmental Psychotherapy®-peruskurssille, jota veti terapiamenetelmän amerikkalainen kehittäjä Daniel Hughes. Olin niin vaikuttunut sen tehokkuudesta ja käyttökelpoisuudesta, että halusin jatkaa sen opiskelua, tuoda menetelmän Suomeen ja jopa ryhtyä kustantajaksi, jotta meillä voitaisiin lukea siitä omalla äidinkielellämme. Tähän mennessä olen kustantanut menetelmästä jo kuusi käännöskirjaa. Sen nimen olen suomentanut Vuorovaikutteiseksi kehityspsykoterapiaksi ja lyhenteenä käytämme kuitenkin alkuperäistä DDP®:tä. DDP-menetelmä on jo saanut vankkaa kannattajakuntaa laajalti Suomessa ja vuosittain järjestämäni peruskurssit täyttyvät nopeasti. 

Vuodesta 2002 alkaen olen organisoinut vuosittain myös yhden tai useamman ison seminaarin kiintymystraumojen hoitoon liittyen ja vuodesta 2006 lähtien DDP-koulutuksia. Kaikissa seminaareissa on ollut yksi tai useampi kansainvälisesti arvostettu luennoitsija ja ne ovat aina simultaanitulkattuja. Parhaimmillaan osallistujia on ollut 300 henkeä.

Olen ollut monella tavalla onnekas ja olen hyvin kiitollinen kaikesta siitä, mitä olen voinut tehdä ja kokea ammatillisesti. Uskomattoman hienoja kohtaamisia maailman huippujen kanssa ja jopa ystävyyssuhteita on syntynyt, uusia ovia auennut matkan varrella ja olen voinut osallistua ulkomaisiin kongresseihin, joihin en virkatyössä olisi koskaan päässyt. Jäätyäni ammatinharjoittajaksi työ- ja vapaa-aika limittyivät ja työstä tuli osin myös harrastus. En ole hetkeäkään katunut jäämistäni turvallisesta virkatyöstä, mutta minulla oli myös elämäntilanne, jossa ratkaisun tekeminen oli helpompaa kuin mitä se olisi ollut nuorempana.

Kirjoitettu lokakuussa 2017

  1. Helena Laaksosen uratarina: Monialaisesta yhteiskuntatieteilijästä tietoarkistoasiantuntijaksi ja Tietoarkiston johtajaksi Kommentit pois päältä artikkelissa Helena Laaksosen uratarina: Monialaisesta yhteiskuntatieteilijästä tietoarkistoasiantuntijaksi ja Tietoarkiston johtajaksi
  2. YTT Eriikka Oinosen uratarina Kommentit pois päältä artikkelissa YTT Eriikka Oinosen uratarina